A letter to a friend

Dear institutional theory of art!

It’s been months since our last encounter, but I forgot to tell you about a few things and thought it would probably be best to write this letter to you, since we meet less frequently nowadays. As a friend you’ve offered me some of the best moments of my entire life. You’ve so often been able to question my worldview, values and behavior, all the way down to the grass root level. It’s been great to be able to come back to you time after time, as I’ve learned that you change with the world and always produce something exciting and meaningful along with you.

However, sometimes being with you has been really boring. It seems strange that you aren’t interested in whether you get understood or not. Normally this kind of behavior predicts the end of a friendship, since interaction is the key to every successful long-term relationship. But if one thing is certain, it’s the fact that you are today more than yesterday and at the same time quite different when looked at from another perspective. I know that you don’t exist just for me, but for everyone. You give and take equally, at least for all those who manage to actively seek your impact.

But lately your arrogant attitude has started to piss me off. I get the impression that you aren’t interested to meet others from any other than the “king’s perspective”. People come to you from near and afar, sometimes they even have to pay for the encounter. Yet too often you deliberately hide your inner self. You just appeal somehow absurdly, that: ”If you don’t understand me, you aren’t my target group”, or: ”I’m not to be understood”, or with some strange dada poem.

I’m not worried about myself, because I’ve known you for so long, that I can protect myself from these narcissistic games of yours. I also know that you don’t mean to harm others intentionally and that your problems are probably the result of your difficult father-son relationship with the universe. I’m mostly annoyed on behalf of those who don’t yet know you. I’m afraid that if you maintain your rude and snooty attitude when you meet people for the first time, they take fright and miss out on the opportunity to be able to experience wonderful moments that would broaden their understanding and help them grow as human beings.

It seems to me, that you trust your own desirability to the extent that you see your audience only as a number of visitors that increases your value. You don’t always respect the time of others so, that you would even try to provide them with something that would actually distribute to the community. In worst cases, you just exhibit what ever you happen to find from your closet. But just because something came from your closet doesn’t automatically make it valuable to others. See, everyone has a closet, with the same standard value. No one’s closet is worthless. Worthless is only ranking closets all together.

I’ve started to spend more time with my friends Activism and Intentional conception of art. It’s been so refreshing to not have to worry about the audience getting ignored. One day Activism said nicely that she can’t even remember when she’d met anyone with whom she wouldn’t want to talk with. And the Intentional conception of art felt that the responsive and equitable interaction was the ultimate cause of his very existence. That’s when you came to my mind and I thought of how might you be doing? Certainly you continue to drink high-quality wines and your walls are all shining white. But I couldn’t help to wonder if you are feeling lonely?

Anyhow, I hope to see you soon. I’ll try to manage my money issues better, so I’ll  be able to come and say hello.

Your friend,
Hanna Arvela

 


 

Rakas Institutionaalinen taideteoria!

Siitä on jo kuukausia, kun viimeksi ollaan tavattu ja alkaa jo olla ikävä lapsiasikin. Minulla on jäänyt muutama juttu hiertämään ja ajattelin, että olisi varmaan parempi käydä ne läpi näin kirjeitse, kun kasvotusten harvemmin nähdään. Olet pyörinyt ajatuksissani viimeaikoina ja olen pohtinut paljon teidän koko perhettä. Ystävänä sinä olet tarjonnut minulle elämäni parhaita hetkiä. Olet niin monet kerrat kyennyt kyseenalaistamaan sekä maailmankatsomukseni, arvoni, että ihan ruohonjuuritason käyttäytymismallini. Luoksesi on ollut hyvä tulla uudestaan ja uudestaan, koska olen jo oppinut, että sinä tuot aina jotain jännittävää ja mielekästä mukanasi maailmalta.

Kanssasi on kuitenkin ollut ajoittain todella tylsää. Välillä tuntuu oudolta, ettet ole edes kiinnostunut siitä tuletko ymmärretyksi vaiko etkö. Normaalistihan tämänkaltainen käytös enteilee suhteen loppua, sillä vuorovaikutuksellisuus on kaiken pitkäjänteisen kanssakäymisen edellytys. Jos nyt joku kuitenkin on varmaa, niin se, että olet tänään muuta kuin eilen ja samaa aikaa toisaalla aivan erilainen. Tiedän, ettet ole vain minua, vaan kaikkia varten. Otat ja annat tasaisesti, ainakin niille kaikille, jotka jaksavat itse aktiivisesti hakeutua vaikutuksesi piiriin.

Viimeaikoina minua on kuitenkin alkanut ärsyttämään  ylimielinen asenteesi, joka antaa ymmärtää, ettet ole kiinnostunut kohtaamaan ihmisiä muusta kuin kuningasperspektiivistä. Luoksesi tullaan läheltä ja kaukaa ja mahdollisesti edellytät kohtaamisesta maksua. Parhaassa tapauksessa et kuitenkaan viitsi avautua, vaan vetoat vain jotenkin absurdisti, että: ”Jos et ymmärrä minua, et ole kohderyhmää”, tai että: ”Ei tätä kuulu edes ymmärtää”, tai jotain muuta outoa tunnetila dadaa.

En ole vihainen itseni takia, sillä olen puinut suhdettamme jo niin kauan, että osaan suojautua näiltä narsistisilta olankohautuksilta. Tiedän myös, ettet sinänsä tarkoita pahaa ja että ongelma juontunee vaikeasta isäsuhteestasi maailmankaikkeuden kanssa. Eniten minua harmittaa niiden puolesta, jotka eivät vielä tunne sinua. Pelkään, että satut pitämään yllä tylyn ja koppavan asenteen ensitapaamisella ja karkoitat näin pois henkilöitä, jotka olisivat mahdollisesti voineet kokea kanssasi jotakin ihmeellistä ja sitä kautta laajentamaa omaa ymmärrystään ja kasvamaan ihmisinä. Tuntuu, että luotat haluttavuuteesi siinä määrin, että suhtaudut välillä yleisöösi vain arvoasi kasvattavana kävijämääränä. Välillä et kunnioita yksilöiden ajankäyttöä edes siinä määrin, että edes pyrkisit tarjoamaan jotakin, etkä vain jakelemaan mitä milloinkin sattuu kaapista löytymään. Ei mikään sisältö ole automaattisesti arvokasta, koska se löytyi juuri sinun kaapistasi. Jokainen kaappi on arvokas. Arvotonta on ainoastaan kaappien arvottaminen.

Olen ollut enemmän tekemisissä ystävieni Aktivismin ja Intentionaalisen taidekäsityksen kanssa. On ollut tosi virkistävää, kun ei ole tarvinnut pelätä, että he kohtelisivat ketään ylimielisesti. Aktivismi sanoi yhtenä päivänä hauskasti, ettei hän edes muista milloin olisi tavannut ketään kenen kanssa ei haluaisi keskustella, kun taas Intentionaalisen taidekäsityksen mielestä vuorovaikutuksellinen ja tasa-arvoinen kanssakäyminen oli perimmäinen syy hänen koko olemassaololleen. Silloin tulit mieleeni ja ajattelin, että mitenköhän sinulla menee? Juot varmasti edelleen laatuviinejä hyvässä seurassa puhtaan valkoisten seinien ympäröiminä. Vieläkö jaksat nauraa kuraattoreiden vitseille?

Oli miten oli, toivottavasti nähdään pian.
Pitää katsoa miten saan raha-asiani hoidettua, että pääsen taas luoksesi.

Ystäväsi,
Hanna Arvela