Dear institutional theory of art!
It’s been months since our last encounter, but I forgot to tell you about a few things and thought it would probably be best to write this letter to you since we meet less frequently nowadays. As a friend, you’ve offered me some of the best moments of my entire life. You’ve so often been able to question my worldview, values and behaviour all the way down to the grass-roots level. It’s been great to be able to come back to you time after time, as I’ve learned that you change with the world and always produce something exciting and meaningful.
Sometimes being with you is really frustrating. It seems strange that you aren’t interested in whether you get understood or not. Normally this kind of behaviour spells the end of a friendship since the interaction is the key to every successful long-term relationship. But if one thing is certain, it’s the fact that you are today more than yesterday, quite different when looked at from another perspective. I know that you don’t exist just for me but everyone. You give and take equally, at least for all those who manage to seek your impact actively.
However, your arrogant attitude has started to piss me off. I get the impression that you aren’t interested in meeting people from anything other than the king’s perspective. Your audience comes to greet you from near and far, and sometimes they even have to pay for the encounter. Yet too often, you deliberately hide your inner self. You just appeal somehow absurdly that: If you don’t understand me, you aren’t my target group, or with some strange dada poem.
I’m not worried about myself because I’ve known you for so long that I can protect myself from your narcissistic games. I also know that you don’t mean to harm others intentionally and that your problems are mostly the result of your difficult father-son relationship with the universe. I’m more annoyed on behalf of those who don’t yet know you. I’m afraid that if you maintain your rude and snooty attitude, people might get apprehensive and miss out on the opportunity to be able to experience wonderful moments that would broaden their understanding and help them grow.
It seems to me that you trust your own desirability to the extent that you sometimes see the audience only as a number that increases your value in ArtFacts. You don’t always respect the time of others where at a minimum, you would try to provide them with something that would give value to the community. In the worst case, you just exhibit whatever you happen to find from your closet. But just because something came from your closet doesn’t automatically make it valuable to others. Everyone has a closet with the same standard value. No one’s closet is worthless. Worthless is only ranking closets altogether.
I’ve started to spend more time with my friends’ Activism and Intentional conception of art, and it’s been refreshing not to have to worry about people getting ignored. One day Activism said that she couldn’t remember meeting anyone with whom she wouldn’t want to talk with. And Intentional’s conception of art feels that responsive and equitable interaction is the ultimate reason for his very existence. That’s when you came to my mind, and I thought of how might you be doing? Certainly, you continue to drink high-quality wines, and your walls are all shining white, but I couldn’t help wondering if you are bored?
Anyhow, I hope to see you soon. I’ll try to manage my money issues better, so I’ll be able to come and say hello.
Your friend,
Hanna Arvela
Rakas Institutionaalinen taideteoria!
Siitä on jo kuukausia kun viimeksi ollaan tavattu ja alkaa jo olla ikävä lapsiasikin. Muutama juttu on jäänyt hiertämään ja ajattelin että olisi varmaan parempi käydä ne läpi näin kirjeitse kun kasvotusten harvemmin nähdään. Ystävänä sinä olet tarjonnut minulle elämäni parhaita hetkiä. Olet monet kerrat kyennyt kyseenalaistamaan sekä maailmankatsomukseni, arvoni, että ihan ruohonjuuritason käyttäytymismallini. Luoksesi on ollut hyvä palata uudestaan ja uudestaan. Sinä kun tuot aina jotakin jännittävää ja mielekästä mukanasi maailmalta.
Kanssasi on kuitenkin ollut ajoittain todella turhauttavaa. Välillä tuntuu oudolta ettet ole edes kiinnostunut tuletko ymmärretyksi? Yleensä tämänkaltainen käytös enteilee suhteen loppua, sillä vuorovaikutuksellisuus on kaiken pitkäjänteisen kanssakäymisen edellytys. Jos nyt joku kuitenkin on varmaa niin se että olet tänään muuta kuin eilen ja samaa aikaa toisaalla aivan erilainen. Tiedän ettet ole vain minua vaan kaikkia varten. Otat ja annat tasaisesti ainakin niille jotka jaksavat itse aktiivisesti hakeutua vaikutuksesi piiriin.
Eniten minua ärsyttää ylimielinen asenteesi joka antaa ymmärtää ettet ole kiinnostunut kohtaamaan ihmisiä muusta kuin kuningasperspektiivistä. Luoksesi tullaan läheltä ja kaukaa ja mahdollisesti edellytät kohtaamisesta maksua. Pahimmassa tapauksessa et kuitenkaan viitsi avautua, vaan vetoat että: Jos et ymmärrä, et ole kohderyhmää tai selität jotain muuta outoa tunnetila dadaa.
En ole huolissani itseni takia sillä olen puinut suhdettamme jo niin kauan, että osaan suojautua näiltä narsistisilta olankohautuksiltasi. Tiedän myös ettet sinänsä tarkoita pahaa ja että ongelma juontunee vaikeasta isäsuhteestasi maailmankaikkeuden kanssa. Eniten minua harmittaa heidän puolesta, jotka eivät vielä tunne sinua. Pelkään että satut pitämään yllä tylyn ja koppavan asenteesi ja karkoitat jo ensitapaamisella pois henkilöitä jotka olisivat mahdollisesti voineet kokea kanssasi jotakin ihmeellistä jonka kautta laajentaa omaa maailmankuvaansa.
Tuntuu, että luotat haluttavuuteesi siinä määrin että suhtaudut välillä yleisöösi vain arvoasi kasvattavana kävijämääränä. Välillä et kunnioita yksilöiden ajankäyttöä edes siinä määrin että pyrkisit tarjoamaan jotakin, etkä vain jakamaan mitä milloinkin satut löytymään kaapistasi. Ei mikään sisältö ole automaattisesti arvokasta koska se löytyi juuri sinun kaapista. Jokaisen kaappi on yhtä arvokas, arvotonta on ainoastaan kaappien arvottaminen.
Olen viime aikoina ollut enemmän tekemisissä ystävieni Aktivismin ja Intentionaalisen taidekäsityksen kanssa. On ollut todella virkistävää kun ei ole tarvinnut pelätä että he kohtelisivat ketään ylimielisesti. Aktivismi sanoi yhtenä päivänä ettei hän edes muista milloin olisi tavannut ketään kenen kanssa ei haluaisi keskustella, kun taas Intentionaalisen taidekäsityksen mielestä vuorovaikutuksellinen ja tasa-arvoinen kanssakäyminen oli perimmäinen syy hänen koko olemassaololleen. Silloin tulit mieleeni ja ajattelin että mitenköhän sinulla menee? Juot varmasti edelleen laatuviinejä puhtaan valkoisten seinien ympäröimänä. Vieläkö jaksat nauraa kuraattoreiden vitseille?
Oli miten oli, toivottavasti nähdään pian.
Katsotaan saanko raha-asiani kuntoon ja pääsen moikkaamaan.
Ystäväsi,
Hanna Arvela
Hanna Arvela 